Palveluksessanne, täydellä kapasiteetilla

Celltech on jo vuosia ollut edelläkävijä uusien akkuratkaisujen kehittämisessä. Olemme olleet mukana suunnittelemassa useita asiakaskohtaisia akkuratkaisuja, jotka edustavat maailman ehdotonta teknistä huippua.

Asiantuntemustamme kannattaa käyttää hyväksi jo tuotesuunnittelun alkumetreillä. Alan standardit ja viranomaismääräykset ovat meille arkipäivää. Ohjauselektroniikan piirisuunnittelu, akkukennojen oikea sijoittelu, turvallisuus käytettäessä ja ladattaessa, mittaus ja kokonaisuuden optimointi ovat kaikki asioita, jotka vaikuttavat lopputuotteen ominaisuuksiin.

Tarvittaessa varmistamme laboratoriomittauksin, että vaaditut arvot pitävät ja että ratkaisu selviää vähintään niin kovissa oloissa kuin pitikin. Teemme myös elinkaaritestausta tuotesuunnitteluvaiheessa tehtyjen laskelmien tueksi.

Olemme oikea kumppani, oli kyseessä sitten satojen, tuhansien tai miljoonien kappaleiden valmistus. Tavaravirrat kulkevat oikein ja ajallaan, vaikka asiakkaan lopputuotteen valmistusta olisi useammassakin paikassa eri puolilla maailmaa.